NATO-jäsenyyttä ei tule alistaa kansanäänestykselle, mutta kansaa on kuultava.

Presidentinvaalikeskusteluissa on kovaan ääneen puolustettu kansanäänestyksen merkitystä NATO-jäsenyyden ehtona. Kansanäänestys on minusta huono väline turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Nostan esiin kolme syytä.

Ensiksi kansanäänestystä ei järjestetä tyhjyydessä. On tullut jokin syy, jonka vuoksi presidentti ja maan hallitus yhteistoiminnassa ovat päätyneet hakemaan NATO-jäsenyyttä. Turvallisuuspoliittinen ympäristömme olisi ratkaisevasti muuttunut.

Äänestystä ennen presidentti ja hallitus olisivat käyneet liittymisneuvottelut eduskunnan suostumuksella, ja saaneet myös takeet siitä, ettei yksikään NATO:n nykyisestä 29 jäsenmaasta asettuisi poikkiteloin.

Suomen turvallisuuspolitiikalle on ollut tärkeä säilyttää NATO-optio. Se on ollut ”kortti hihassamme” todella pahan päivän varalle. Sen kortin voi käyttää vain kerran. Miettikääpä tilannetta, jossa erilaisille vaikutuksille altis kansanäänestys päätyisi presidentin, hallituksen ja eduskunnan kannasta poikkeavaan ratkaisuun. Turvallisuuspolitiikkamme olisi karilla.

Toinen huoleni liittyy voimakkaaseen informaatiovaikuttamiseen. NATO:n mahdollinen laajentuminen Venäjän rajanaapurissa ei ole Venäjän turvallisuuspolitiikassa pieni asia. NATO-laajentuminen ei ole myöskään lännessä vähämerkityksellinen asia. Väitteeni on, että Suomen NATO-kansanäänestys nykyisessä turvallisuustilanteessa kohdistaisi ennennäkemättömän hybridi- ja kybervaikutusaallon Suomeen. Meistä tehtäisiin laboratorio.

En ole huoleni kanssa yksin. Vähän aikaa sitten Suomessa vieraili Marks Stephens Global Network Initiativesta, jonka tarkoituksena on puolustaa netin vapautta ja ihmisoikeuksia maailmassa. Hän on tutkinut nettivaikuttamista liittyen USA:n presidentinvaaleihin ja UK:n Brexit-äänestykseen, ja toiminut mm. Julian Assangen juristina. Hänen näkemyksensä erilaisen trollaamisen vaikutuksista oli hyvin pessimistinen. Myös puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkija Veli-Pekka Kivimäki on ollut huolissaan masinoiduista vaikutuskampanjoista.

Valeuutiset ja kampanjoihin kohdistuvat hakkeroinnit ovat muuttuneet arkipäiväksi. Automaattisesti viestejä lähettävät botit Puolassa ja Baltiassa ovat hyviä esimerkkejä uudesta vaikuttamisesta. Suuri osa NATO:a koskevaa twitter-viestintää näissä maissa on automaattisten bottien tekemiä, ja enemmistö toistaa Venäjän virallisia kantoja. Sama bottien twitter-tilien aktivoituminen tapahtui Englannissa ennen brexit-äänestystä.

Normaaliolosuhteissa yhteiskunta ja demokratia kestävät myös disinformaation. Tilanteessa, jossa kansakunta olisi tekemässä omaan puolustusratkaisunsa perusteellista muutosta, kenties jo valmiiksi uhan alaisena, ei kansanäänestyksen korostaminen minusta vaikuta hyvin harkitulta.

Myös kolmas huoleni liittyy informaatioon. Sotilasliittoon liittyminen on keskeinen kysymys Suomen turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa. Tuohon päätöksentekoon liittyy valtavasti maanpuolustusta, huoltovarmuutta ja sotilaallista yhteistyötä koskevaa tietoa, joka ei voi olla täysin julkista sen vuoksi, että se liittyy kansalaisten turvallisuuden takaamiseen poikkeusolosuhteissa. Toisin sanoen turvallisuuspolitiikkaan liittyvässä kansanäänestyksessä tulisi hyväksyä se, että kaikkea tietoa ei ole kansalaisten saatavilla. Se ei anna kovin hyvää pohjaa kansanäänestykselle.

Edellä mainitsemani syyt jättää kansanäänestys järjestämättä ei kuitenkaan tarkoita, että kansan tahto ohitettaisiin. Päinvastoin. Sotilasliittoon liittyminen on perustuslakikysymys. Perustuslaki eroaa tavallisista laeista siinä, että sen muuttaminen on vaikeutettua. Suomessa perustuslainmuutos on ensin hyväksyttävä yksinkertaisella enemmistöllä lepäämään. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen laki voidaan hyväksyä muuttumattomana 2/3 enemmistöllä. Uutta eduskuntaa valittaessa vaaleista tulisi siis myös NATO-vaalit. Näin demokraattinen päätöksenteko toimisi ja kansan tahto tulisi kuulluksi.

NATO ei hyväksy jäseneksi maita, joiden kansan enemmistö ei olisi NATO-jäsenyyden puolella. Kansan valitseman eduskunnan 2/3 enemmistön kanta varmaan toimisi tässä vakuutena.

NATO-kysymys pitää ratkaista kansanvaltaisesti myös siksi, että se muuttaisi keskeistä lainsäädäntöämme. Lähettäisimmekö asevelvollisia tai reserviläisiä tarpeen tullen muihin NATO-maihin? Monissa NATO-maissa on palkka-armeija, meillä asevelvollisuusarmeija. Meillä presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Miten se toimisi tilanteissa, joissa olisimme osa sotilasliittoa? Nämäkin kysymykset ovat perustuslakikysymyksiä. Niitä ei voi kansanäänestyksellä ohittaa.

En kannata Suomen NATO-jäsenyyden hakemista nykyisessä tilanteessa. Pidän hyvänä nykyistä puolustuspoliittista verkostoitumistamme, jota olemme tehneet niin Ruotsin kuin muiden EU-maiden kanssa. EU:n perussopimuksen artikla 42.7 tuli ensi kertaa käyttöön Ranskan pyytäessä muilta EU-mailta sotilaallista apua Pariisin terroristi-iskun jälkeen. Myös Suomi antoi apuaan. Uusi EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö PRY antaa mahdollisuuksia kehittää sotilaallisia kykyjä muiden EU-maiden kanssa. Kyky antaa ja vastaanottaa apua hädän hetkellä on meille tärkeä.