On hämmästyttävää, miten vähän tiedustelusta ja tiedustelun pohjana olevasta lainsäädännöstä on viime aikoina julkisesti keskusteltu. Hyvä, että Helsingin Sanomien uutisoinnin myötä tiedustelu ja sotilastiedustelu nousevat keskusteluun myös presidentinvaaleissa.

Medialla on syystäkin laajat toimintavapaudet. Se on keskeinen osa länsimaista oikeusvaltioperiaatetta. Puuttuminen tähän vapauteen tulee aina olla korkean kynnyksen takana. Tämä periaate tuntuu osalta keskustelijoista unohtuneen tai periaatetta ei ole missään vaiheessa todella sisäistetty. Euroopassa on maita, joissa tämä periaate on viimeisen vuosikymmenen aikana rapautunut. Suomen ei pidä ottaa askeltakaan tuolla polulla.

Lähtökohtana pitäisi olla, että kaikki se mikä ei ole todella perusteltua salata, on julkista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että viranomaisten ei pitäisi salata liian suuria kokonaisuuksia silloin, kun joidenkin yksityiskohtien salaaminen on perusteltua. Mahdollisimman laajalla avoimuudella voidaan lisätä kansalaisten luottamusta viranomaisia kohtaan.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että kaikella tiedustelulla on laillinen pohja, ja että myös tiedustelutoimintaa kontrolloidaan ja sen periaatteista käydään julkista keskustelua.

Kansalaiset omistavat oman yksityisyytensä, oman kirjeenvaihtonsa ja omat ajatuksensa. Ne eivät ole viranomaisten omaisuutta. Presidenttinä toimisin kaikissa tilanteissa niin, että kansalaisten yksityisyys säilyy turvattuna.

Vakavien rikosepäilyjen yhteydessä voidaan tätä yksityisyyttä perustellusta syystä murtaa. Tällaiset oikeudet tulee perustua lakiin, ja viranomaisilla on myös oltava juridinen vastuu silloin, kun he syyllistyvät väärinkäytöksiin kansalaisten yksityisyyttä kohtaan. Valitettavasti näitäkin tapauksia on ollut.

En hyväksy massavalvontaa, jossa viranomaisille annetaan laajat oikeudet seurata kansalaisten sähköpostiliikennettä. Suojelupoliisin ja tiedusteluviranomaisten on toimittava tiukan parlamentaarisen kontrollin alla.

Tiedustelu ja sotilastiedustelu poikkeavat mm. siten, että sotilastiedustelun kohteena ovat pääasiassa muut kuin oman maan kansalaiset – esimerkiksi vieraan maan instituutiot ja niiden toiminta. Myös sotilastiedustelun on perustuttava eduskunnassa hyväksyttyyn lainsäädäntöön.

Kun tiedustelulainsäädäntöä uusitaan, oikeusturvakysymykset ovat keskeisiä. Olisi hyvä erottaa siviilitiedustelua ja sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö jo tässä vaiheessa, ja käsitellä niitä kokonaan erikseen. On tärkeää, että puolustusvoimat hoitaa omaa rooliaan, eikä siviilitiedustelua ja sotilastiedustelua sekoiteta toisiinsa. Jos sotilas- ja siviilitiedusteluasiat sekoitetaan, voi myös kansalaisten epäluulo kasvaa.