Viime kevään kuntavaalien positiivisiin asioihin kuului vihreiden menestys monilla pienillä paikkakunnilla, maa- ja metsätaloudesta sekä maaseutuyrittäjyydestä tulonsa saavissa kunnissa. Vihreät ovat näissäkin kunnissa tehneet pitkään työtä, ja nyt tuo työ johti hyvään tulokseen.

Tänä syksynä kävin eteläsavolaisella Kangasniemellä, jossa Ollinahon yli 400 vuotta vanhalle tilalle on vasta valmistunut 60-paikkainen yhden lypsyrobotin pihatto pikavauhtia. Nuoret maaseutuyrittäjät Maisa Juntunen ja Tuomas Laitinen ovat panneet tuulemaan. Uuden polven viljelijöiden ja uusien investointien tulo kylälle on myös piristänyt kylätoimintaa ja valanut uskoa muihinkin. Tunnelma Ollinahon tilalla oli mahtava.

Siellä keskustellessamme totesimme, että kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelun ajan pitäisi olla nyt ohitse. Suuri osa kaupunkilaisista arvostaa puhtaita, korkealuokkaisia elintarvikkeita ja lähiruokaa. Näitä on alettu suosia myös kouluissa ja muissa suurkeittiöissä. Tässä viljelijöiden ja kaupunkilaisten etu on yhteinen. Myös huoltovarmuuden takia oma elintarviketuotantomme on tärkeää.

Tämä kesä ja syksy on ollut erityisen vaikea monelle viljelijälle heikkojen säiden ja huonon lämpökertymän vuoksi. Satoa ei ole saatu syksyllä korjattua pelloilta. Väsymys, uupumus ja masennus uhkaavat. Huoli painaa myös siitä, tuoko ilmastonmuutos tullessaan entistä epävakaammat säätilat. Tämäkin huoli koskee kaikkia suomalaisia.

Yhteiseen Suomeen kuuluu se, että kaikkien toimintaa arvostetaan, eikä puhuta kenenkään yli eikä kenenkään ohi. Rasismi on tuomittavaa ja kaikki vihapuhe on tuomittavaa. On myös tuomittavaa vähätellä tai halventaa ketään asuinpaikkansa, elinkeinonsa tai sukujuurtensa vuoksi. Kaikki vähättely ja vihapuhe pienentää Suomea.

Viikonloppuna vihapuhemylly sai taas uutta vettä harkitsemattomien nettiajatusten takia. Ainakin itselleni tuli paha mieli kaikkien niiden puolesta, jotka ovat viime vuosina rakentaneet vahvempaa ymmärrystä maaseudun ja kaupungin yhteydestä ja keskinäisestä riippuvuudesta. Emme tarvitse enää lisää viholliskuvia, vaan niitä on purettava. Keskustelua seuratessa tuli vain yksi ajatus: nyt tarvitaan vielä enemmän yhteydenpitoa, dialogia kaupungin ja maaseudun välillä, toisten ongelmien ymmärtämistä, viholliskuvien purkamista, kaiken Suomen tulevaisuuden eteen tehtävän työn arvostamista. Sitä työtä tehdään niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.