24.12.2014

Taitelija Akseli Gallén-Kallela matkusti perheineen toukokuussa 1909 Itä-Afrikkaan, nykyisen Kenian alueelle ja viipyi siellä puolitoista vuotta. Syntyi maalauksia, mutta myös esinekokoelma rakenteilla olevaa Suomen Kansallismuseota varten.

Afrikan-matkalla Gallén-Kallelan värimaailma muuttui ─ värikylläisyys tarttui kankaalle. Maa ruskean ja vihreän sävyissä, vaaleansininen taivaanranta, mustansiniset pilvet, laskevan auringon oranssinen hohto. Keskellä valkea vuori kimmeltävine jäätiköineen. Kilimanjaro.

Maalausten näköistä vuorta ei enää ole. Ei ole enää sadan vuoden takaista lumi- ja jääpeitettä entisessä laajuudessaan. Ilmasto- ja ympäristömuutokset ovat muuttaneet Kilimanjaron maiseman. Se ei ole ainoa dramaattinen ympäristömuutos maapallolla. Meitä lähempää arktisilta alueilta tulevat uutiset huolestuttavat. Jääpeite sielläkin vähenee ja ohenee.

***

Elämme keskeneräisten ajatusten maailmassa. Tiedämme miten valjastaa energia käyttöömme maan uumenista, pystymme teollisesti tuottamaan miltei mitä tahansa. Mutta olemme ällikällä lyötyjä, kun hyvää tarkoittava toimintamme muuttaa ilmakehää, pilaa vetemme tai myrkyttää ravintoketjumme.

Loppuun asti ajatteleminen olisi tärkeää nyt, kun monet kehitysmaat ovat nousemassa köyhyydestä ja käynnistävät teollisuuttaan ja energiantuotantoaan. Samoja virheitä ei saisi tehdä uudestaan. Maapallomme ansaitsee parempaa.

***

Puhdas ympäristö ja rauha ovat elinehtojamme. Täällä pohjoisessa Euroopassa olemme tottuneet olemaan turvallisuuden tuottajia, emme sen kuluttajia. Kulunut vuosi saattaa kuitenkin olla käännekohta. Ukraina, Itä-Ukraina ja Krimi ovat lähellä meitä.

Arvostetun ruotsalaisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n mukaan kahtena viime vuotena maailman varustelumenot kasvoivat kaikkialla muualla paitsi USA:ssa ja läntisessä Euroopassa. Viime aikojen tapahtumat tulevat lisäämään varustelumenoja kaikkialla, eivät vähentämään niitä.

Aikanaan Gro Harlem Brundtland ”Yhteinen tulevaisuutemme” -raportissaan osoitti, että murto-osalla varustelukuluista voisimme metsittää maailman aavikoituneet alueet. Miekat pitäisi saada auroiksi – ympäristön hyväksi.

***

Snart utlyser Åbo julfred i hela Finland. Överallt i världen råder ändå inte julfred. Hotet om krig är inte särskilt långt borta från oss heller. Upprustningskostnaderna i världen håller på att stiga, inte sjunka. Planeten är till låns av våra barn och många ekologiska kriser minskar dess bärkraft. Östersjön är vår gemensamma oro.

Världens humanitära kriser kräver vår uppmärksamhet också den här julen. Enligt FN:s klassificering pågår just nu samtidigt fyra humanitära kriser av svåraste graden: Irak, Syrien, Centralafrikanska republiken och Syd-Sudan. I dagens värld är ögonvittnets ansvar globalt. Också liten hjälp gör skillnad.

***

Itämeri on meidän meremme. Senkin alueella niin turvallisuus- kuin ympäristöhuolet ovat kasvaneet. Biodiversiteetin väheneminen ja lajien kuolema ei tapahdu vain jossakin kaukana. Uhanalaisia kalakantoja löytyy myös Itämereltä, omat jokemme kuormittavat merta liikaa ja omissa metsissämme luonnon monimuotoisuus vähenee.

***

Maailman huolten keskellä jokainen kysyy, mikä on yksilön vastuu? Vai onko jo aika ilmoittautua Nooan arkin matkustajaluetteloon? Olen ajatellut usein ”silminnäkijän vastuuta”. Näemme jonkun makaavan kadulla, menemme paikalle ja katsomme miten voimme auttaa. Maailma on nyt meidän katumme, se tulee kotiimme kaikilla kanavilla. Silminnäkijän vastuumme on laajentunut maapallon kokoiseksi. Näemme ympäristötuhoa, väkivaltaisuuksia ja ihmisarvon loukkauksia ympärillämme.

Silminnäkijän vastuuta voi kukin kantaa voimiensa mukaan. Lantti lippaaseen tai talkoopäivä sopii yhdelle, aktiivinen järjestötoiminta toiselle. Joku keskittyy auttamaan niitä lähimmäisiä, jotka kaiken keskellä tarvitsevat rohkaisevan sanan. Ja joskus rohkaisun tarpeessa ovat myös aktiiviset toimijat. Jokainen voi tehdä jotakin. Albert Einsteinin sanoin: ”Maailmaa eivät tuhoa pahantekijät, vaan ne jotka jäävät katsomaan heitä tekemättä mitään.”

On ihmisen osa kamppailla vaikeuksien keskellä, uskoen järjen ja kohtuullisuuden voittoon. Olen aina pitänyt ajatuksesta, että emme perineet maapalloa esi-isiltämme, vaan se on lainassa lapsiltamme. Tämä on hyvä kannustus toimiessamme rajallisten luonnonvarojen maailmassa.

***

Betlehemin kirkon ovi Länsirannalla on matala, siitä käydään sisään kumartaen. Siksi sitä kutsutaan ”nöyryyden portiksi”. Täällä Turussa Tuomikirkon kello lyö lyöntinsä, ja astumme joulun taikaan. Himmelit pyörivät nurkissa, karkottaakseen pahat henget tuvasta. Ikkunaan on tullut jäätähtiä. Pimeimmän ajan taivaalla tähdet loistavat kirkkaampina. Hiihdämme yksin talvisessa metsässä, kaamoksen sinessä. Kuulemme pakkashangen narahtelun jalkojemme alla. Muistamme lapsuuden joulua.

Omassa lapsuudessani jouluun kuului isoäitini Helmin matala lauluääni. Se toi terveiset hänen omasta lapsuudestaan, suuren sisarusparven joulunvietosta 1800-luvun lopulta. Yksi lauluista oli Paimenpoika, ja se muistuttakoon meitä myös syvästä suhteestamme luontoon:

Nyt metsä kirkkoni olla saa,
voi täälläi palvella Jumalaa,
mun urkuni kauniit, soikaa!
Mun kirkkon’ katto on korkeella,
ja yks’ on ystävä seurana,
hän kyllä muistavi poikaa,
paimenpoikaa.