Kaikki puhuvat eduskuntavaalien alla uusista työpaikoista, mutta minne ne syntyvät? Kaikki puhuvat tieto- ja innovaatioyhteiskunnasta, mutta missä sitä tehdään? Kaikki puhuvat yrittäjyydestä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Kävin katsomassa uudenlaisesta työtä ja sen tekemisestä Osuuskunta Superkasin työhuoneella Helsingin Kalliossa. Kymmenen graafikon ja valokuvaajan yhteenliittymä, jossa luovan työn tekijät ovat yhdistäneet voimansa.

Käynti herätti paljon ajatuksia. Kun Suomessa opetetaan yrittäjyyttä, ajatellaan helposti konepajaa, jossa kaveri työllistää ensin veljensä ja lankonsa, ja tähtää sitten yrityksen koon kasvattamiseen. Luovan alan yrittäjä haluaa työllistää itsensä, ilman suurta taloudellista riskiä ja ilman pelkoa puille paljaille joutumisesta, jos ideat eivät kannakaan. Heille ei ole tarjolla vakituisia työsuhteita tai vahvaa työttömyysturvaa.

Yhä useammalla alalla työntekijä joutuu nykyään alihankkijaksi, perustamaan oman yhden hengen mikroyrityksensä. Kun nämä mikroyrittäjät liittyvät yhteen ja järjestäytyvät, syntyy uudenlaisia muotoja tehdä työtä, markkinoida sitä, hankkia asiakkaita, laskuttaa, vaihtaa tietoja sekä rakentaa jatkuvuutta ja varmuutta.

Ensin tehdään ehkä työtä toiminimen kautta, ja kun vastuut ja riskit kasvavat, perustetaan osakeyhtiö. Yrittäjäkursseilla ja starttirahasuunnitelmia tehtäessä kannustetaan yritystä kasvuun, mutta monella on päämääränä oman leipäpuun turvaaminen.

Historiallisesti kirjapainoalan työntekijät ovat aina kulkeneet kehityksen kärjessä, olipa kysymys työntekijöiden oikeuksista tai järjestäytymisestä. Tunsin Kallion Superkasissa historian siipien havinaa, kun graafikot kertoivat järjestäytymisestään työhuoneeksi. Alalla on muitakin yhteenliittymiä – töistä voidaan laskuttaa esimerkiksi Lilith-osuuskunnan tai Eezyn kautta. Kun laskutus, ennakonpidätykset, verot ja paperityöt on keskitetty, luovan alan työntekijä voi omistautua siihen mitä parhaiten osaa – luovuuteen.

Tuleeko Superkasin, Lilithin ja Eezyn malli myös muille aloille? Niin kampaajat kuin siivoojatkin ovat yhä useammin omia, yhden hengen mikroyrityksiään. Ilman halua tai tarvetta kasvaa suuremmaksi kuin yhden hengen yrittäjyydeksi. Silti ne joutuvat kamppailemaan osakeyhtiöbyrokratian kanssa, joka on tehty paljon suurempia yrityskokoja varten.

Mikroyrittäjien osuuskunnat ovat uusi tapa tehdä työtä, järjestäytyä, valvoa etujaan ja puolustaa oikeuksiaan. ”Mielummin syömme puuroa yhdessä kuin pihviä yksin”, oli superkasilaisten motto.