Olen istunut vihreiden edustajana Lauri Tarastin johtamassa vaalirahoitustoimikunnassa, jonka mietintö valmistui tänään. Keskusteluhan lähti liikkeelle vuoden 2007 eduskuntavaalien Kehittyvien Maakuntien Suomi -rahoituksesta ja joidenkin kansanedustajien ja ministereiden huonomuistisuudesta vaalirahoituksena ilmoittamisessa. Lisää löylyä löi Euroopan neuvoston korruption vastainen toimielin GRECO, joka ei ollut Suomen vaalirahoitussysteemiin lainkaan tyytyväinen.

Toimikunta jatkaa vielä kevään puoluerahoituksen kimpussa, ja työ ei ainakaan muutu helpommaksi. Kaksi asiaa nousi keskeiseksi vaalirahoituksen suhteen: vaalirahoituksen avoimuus, siihen liittyvä valittujen edustajien riippumattomuus rahoittajistaan ja äänestäjien oikeus saada tietää ehdokkaan riippuvuudet jo hyvissä ajoin, ja toisaalta vaalikulujen nopea kasvu, joka alkaa jo syödä pohjaa ehdokasasettelulta. Esimerkiksi eurovaaleihin tarvittaisiin jo 50.000-100.000 euron budjetti, jota ei ole helppoa koota kasaan.

Suomen vaalijärjestelmä henkilövaaleineen on itse asiassa ehdokkaalla poikkeuksellisen kallis. Maissa joissa on listavaali, kulut kasaantuvat puolueille, meillä niistä vastaavat enemmän ehdokkaat itse. Eduskuntavaalikulut kasvoivat 34% vuoden 2003 vaaleista vuoden 2007 vaaleihin, joten ehdokkaiden välinen kilpavarustelu on kiihtymässä.

Tarastin toimikunnan enemmistö ehdotti 20.000 euron vaalikattoa kunnallisvaaleissa, 100.000 eduskuntavaaleissa, 200.000 eurovaaleissa ja presidentinvaaleissa 2.000.000 euroa kierrosta kohti. Vihreänä esitin puoluet pienempiä lukuja, mutta niitä kannattivat vihreiden ohella vain perussuomalaiset. Silti kampanjakatolla on merkitystä. Kukaan ei kuvittelisi, että joku käyttää kunnallisvaaleihin 50.000 euroa – mutta niin vain kävi syksyn 2008 vaaleissa.

Toimikunnan enemmistö esitti myös lahjoittajan nimen julkistamisvelvoitteen laskemista kunnallis- ja eduskuntavaaleissa 1.000 euroon, euro- ja presidentinvaaleissa 2.000 euroon. Yksimielisiä oltiin mm. vaaleja edeltävästä – tosin vapaaehtoisesta – kampanjakuluarvion ilmoittamisesta, ja pienlahjoitusten helpommasta vastaanottamisesta mm. netin kautta. Vaalirahoitusta on siis myös helpotettava pienlahjoittajien osalta.

Kokoomusta ja keskustapuoluetta edustivat toimikunnassa puoluesihteerit, joiden yhtenä tehtävänä on ollut varainhankinta puolueilleen. He eivät lämmenneet kampanjakatolle, eivätkä lahjoittajan nimen julkaisemiselle nykyistä alhaisemmissa summissa. Odotettavissa on siis hallituksen sisällä jatkokeskustelua.

Kehittyvien Maakuntien Suomi -rahoitusskandaali pani monet miettimään, voisiko Suomessa ”ostaa” sopivan eduskunnan ja jopa vaikuttaa rahoituksella hallitusratkaisuun. Samassa yhteydessä nousivat esille kaavoituskytkennät Ideapark -hankkeisiin. Minusta oli nähtävissä, että systemaattisesti toimiva rahoituspooli voi kyllä vaikuttaa koko eduskunnan kokoonpanoon, ja ehdokkaiden asemaan oman puolueensa sisällä.

Tällaisia skenaarioita vastaan tarvitaan vaalirahoituksen suurempaa avoimuutta, ja maksimikattoja vaalikampanjointiin. Muuten käy niin, että demokratiasta tulee kansalaisille liian kallista.