Víetin kolme päivää Eritreassa, Asmarassa, keskustelemassa Somalian opposition edustajien kanssa. Oppositio on jakaantunut kahteen osaan: toiset tekivät Somalian väliaikaishallituksen kanssa rauhansopimuksen Djiboutissa, toiset jättäytyivät sopimuksen ulkopuolelle. Asmarassa oleva ryhmä on sopimuksen ulkopuolella ja pitää yhteyksiä Somaliassa nyt taistelevaan Al-Shababiin (”Nuoruus”). Sen vuoksi Asmarassa tiedetään Somalian tapahtumista paljon enemmän kuin monessa muussa kaupungissa.
Istuin hotelli Embasoiran sohvalla tai kabinetissa Beleza-kadulla keskustellen Somalian menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Koska kädenvääntöä käydään nyt tulevan Somalian hallinnon islamilaisuudesta tai sekulaarisuudesta, myös valtion ja uskonnon suhde oli keskusteluissa keskeisesti mukana. Toimiiko Jumala vain yksilöiden kautta, vai myös valtioiden? Poliittisen islamin kannattajat uskovat, että myös valtio voi olla ”uskossa”. Tämähän ei ole kristillisessäkään keskustelussa vieras näkökulma.
Kun kello läheni puoltayötä, piti jo tuulettaa päätään ja lähteä kävelemään Asmaran kaduille. Tunnelma on kuin 30-luvun italialaisessa pikkukaupungissa: vähän autoja, paljon polkupyöriä, niukasti katuvaloja, paljon pizzerioita ja baareja. Nuoret ovat armeijassa tai lähteneet maasta; ne jotka ovat jäljellä opiskelevat internet-kahviloissa koska kirjastojen kirjat ovat pääasiassa 60-luvulta, eikä niistä enää ole opiskelumateriaaliksi.
Kävelen mietteissäni, kunnes tajuan että osun kävellessäni harmaaseen myttyyn, joka makaa pääkadun jalkakäytävällä. Noin 10-vuotias poika nukkuu rääsyissä keskellä katua – ulkona on alle 10 astetta lämmintä. Hyppään nukkujan yli, ja alan katsoa ympärilleni: kauppojen ikkunasyvennyksissä ja oviaukoissa istuu ja makaa harmaita ihmismyttyjä, osa suurempia, osa pienempiä – ja osa hyvin pieniä. Niitä ei helposti tunnista eläviksi ihmisiksi.
Hätkähdän. Olen ollut tässä maassa ja kaupungissa monta kertaa aikaisemmin, kulkenut samoja katuja ennenkin, ja koskaan näky ei ole ollut tällainen. Maassa täytyy olla syvä nälänhätä, että maaseudulta lähdetään kaupunkeihin, ja että lapset ja vanhukset päätyvät kerjäläisiksi kaduille. Se ei ole ollut tyypillinen näky Eritreassa.
Puhun seuraavana päivänä tästä maan viranomaisten kanssa. Heidän huomionsa on muualla: alueen vaikeassa poliittisessa tilanteessa, Somalian kriisissä, rajariidassa Etiopian kanssa. Yksityisesti joku myöntää, että häntä hämmästyttää kerjäläisten paljous. Vanhukset, jotka eivät edes osaa kerjätä ja ovat liian häpeissään, katsovat ohikulkijaa anovasti kadunkulmauksissa.
Eritreassa ei juuri ole turisteja, joiden hyväntahtoisuuteen ja almuihin voisi luottaa. Maa näyttää olevan todellisessa hädässä – mutta on liian ylpeä pyytäkseen apua ja antaakseen vieraiden jakaa sitä kansalaisilleen.
Afrikan sarven alueella on monta ongelmaa: Somalian sota, merirosvous, Etiopian nälänhätä, Darfurin konflikti. Mutta ei unohdeta listasta niitä pieniä kerjäläisiä, jotka ovat ilmestyneet Asmaran kaduille. Heilläkin pitäisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään ja apuun, jota he juuri nyt tarvitsevat.