Kova politiikan syksy on alkamassa. Sitä ennen vielä vilkaisu taaksepäin monipuoliseen kulttuurikesään.

Aloitin Sodankylän elokuvajuhlilta. Ei olisi voinut olla parempaa avausta. Kuusi elokuvaa päivässä on hyvä mielentyhjennysharjoitus. Aki Kaurismäen upea Le Havre yönäytöksenä 1.30 teltassa yöttömässä yössä, ohjaajan omin alkusanoin. Suuri puheenvuoro humanismin puolesta.

Kun Peter von Bagh jututti nuorta thaimaalaista elokuvantekijää Apichatpong Weerasethakulia, kulttuurit kohtasivat. Niin kuin myös Mika Kaurismäen hienossa Mama Africa –dokumentissa. Kiitos Sodankylä! Ehkä ensi kesänä taas nähdään?

+++

Onko soutaminen kulttuuria? Ainakin se on hyvä keino saada ajatukset liikkeelle ja tavata mukavia ihmisiä. Omaan kesääni mahtui niin Iijoki-soutu kuin Yöttömän yön soutu Pelkosenniemellä. Iijoki-soutajat ovat mahtavaa porukkaa, ja heidän nestoreihinsa kuuluvat niin Liisa Jaakonsaari kuin Esko Hellekin.

Eikä olisi Iijoki-soutua ilman visiittiä Jalavan kaupalla Taivalkoskella. Jos pussihousut ovat kuluneet puhki, huopahattu hukkunut ja kumiteräsaappaat vuotavat, Jalavan kauppa auttaa. Ja vain Jalavan kauppa. Valikoima on kuin suoraan 30-luvun kyläkaupasta.

Yöttömän yön soudussa ymmärsin, millainen voimanpesä kotiseudulleen palannut ohjaaja-näyttelijä Kari Väänänen koko alueelle on. Mies taistelee kuin härkä Kemijärven työpaikkojen ja junayhteyksien puolesta. Karvalakki oli kesäksi vaihtunut kukkahattuun, mutta jokaiselle vaikeuksiin joutuneelle paikkakunnalle soisi yhden kariväänäsen, joka alkaa kääntää kampea niin että asioita alkaa tapahtua. Hatunnosto. Ja muuten olen sitä mieltä, että mieheltä olisi aika peruuttaa porttikielto presidentinlinnaan.

+++

Vanhan kirjallisuuden päivillä Vammalassa – anteeksi: Sastamalassa – tapaa antikvariaattien Suomen. Koko sen porukan, joka on tottunut tekemään löytöjä alahyllyjen viimeisistä nurkista. Ja heitä on paljon. Suuren salin keskustelu oli Juhani Ahon tuotannosta, ja minulle tuli sellainen tunnelma, että Lohjan kaupunginjohtaja Simo Juva melkein päihitti analyysinsä terävyydessä kirjailija Panu Rajalan.

Rajala turvautui keskustelussa populismiin. Puhuttiin Ahon luontokuvauksista ja luontosuhteesta, ja verrattiin sitä nykypäivän ympäristöliikkeisiin. Panu Rajala letkautti keskustelun tiimellyksessä, että ”vihreät eivät lue kaunokirjallisuutta”. Kuulin pienen hörähdyksen salissa istuvan Kirsi Ojansuun suunnalta.

Rajalan letkautus johti kuitenkin siihen, että päätin kesälukemiseksi ottaa hänen tiiliskivensä ”Unio Mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset”. Se on hyvä kirja, joka vie syvälle Waltarin tuotantoon. Suosittelen.

Vammalassa liikkuessaan kannattaa muuten käydä uudessa Pukstaavi-museossa. Kirjan museossa ihmiset kertovat mm. videolla omista kirjahyllyistään. Vangitsevaa.

+++

Porin Suomi-Areenalle pääsin lausumaan runoa. Pablo Neruda oli tällä kertaa valintani. Ihan hyvin hän mielestäni pärjäsi, vaikka vieressä Yrjö Jylhää lausuttiinkin.

Kirjurinluodolle ehdimme Antonion kanssa katsomaan puertoricolaista Ricky Martinia. Taivas oli pilvessä, satoi. Tunnelma oli melkein lässähtänyt. Mutta jollakin tavalla latinalaiset rytmit tekivät taas tehtävänsä, ja festarikansa heräsi eloon.

Takanamme istui porilainen pariskunta termoskannuineen. ”Olemme olleet täällä vuodesta 1966”, he kertoivat. Huimaa. Kysyimme, mikä on ollut kaikkien aikojen paras keikka. ”Kyllä James Brown 1988 oli hyvä”, he vastasivat. Minä muistelin vuotta 1977, Ravi Shankaria ja Shaktia. ”Muistamme oikein hyvin”, he nauroivat. Näin aika kuluu. Jossakin laatikoissani on vielä sen ajan jazztunnus, kaulassa riiputettava savinen koru, jossa on mustan miehen kasvot. Niitä jazzikansa piti silloin tunnuksenaan.

+++

Ruoka ainakin on kulttuuria? Otin osaa ravintolapäivään 21.8. Idea on hauskan anarkistinen: perusta ravintola päiväksi. Pienimmät ovat ikkunasta alaslaskettavia aamiaiskoreja, suurimmat melkein ”oikeita” ravintoloita. Kävin ensin Kruununhaassa Oikokadulla toteamassa, että kakut ja kahvit olivat jo loppuneet, ja sitten Siltasaaren Le Frogissa syömässä maittavan kasvisaterian. Ravintolapäivä jatkuu kuulemma taas marraskuussa… Kuulolla ollaan. Tämä on suomalainen innovaatio, joka on nyt leviämässä muuallekin.

+++

Raaseporiin on tie vienyt kahdesti tänä kesänä: Billnäsin ruukin taidenäyttelyssä oli hyvä kokoelma ajankohtaisia nuoria suomalaisia taiteilijoita, ja perinteinen Faces-festivaali nousi taas puheenvuoroksi rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Norjan tapahtumien jälkeen teema on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Kirja veti puoleensa taas Hämeenlinnan Kirjan aikaan. Siellä on kehitetty konsepti, jossa ihmiset maksavat siitä, että tulevat kuuntelemaan kirjailijoita. Aika hyvä saavutus – ja salissa on paljon väkeä.

Olin mukana keskustelussa, jossa Anna-Lena Laurén kertoi mm. Kaukasuksen matkoistaan. Hänen kirjaansa ”Vuorilla ei ole herroja” (Teos & Söderströms 2009) voi suositella kaikille, joita Kaukasuksen, Tshetshenian ja Dagestanin tapahtumat kiinnostavat.

Kirjan ajasta kiiruhdin Taiteiden yön tapahtumaan Suomenlinnaan, jossa Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston Kiestinki-konsertti vangitsi yleisönsä Sotamuseossa, osana Viapori Jazzin ohjelmaa. Sali täynnä, ja hyvin herkkä tunnelma, jossa Paula näytti laulujen taustaksi kuvia oman isoäitinsä elämän varrelta.

Hyvin toisenlainen konsertti oli Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan keskustelu- ja konsertti-ilta, jossa keskusteltiin perheväkivallasta ja sen ilmenemisestä. Taiteen ja musiikin keinoin on porauduttu perheiden kovaan arkeen – väkivallan ja anteeksiannon loputtomaan kierteeseen, josta on vaikea löytää ulospääsyä. Ilta ja esitys tuli hyvin ihoon kiinni.

+++

Last but not least. Huomasin tulleeni romaanihenkilöksi Kimmo Miettisen ”Pitkäjano”-kirjassa. Siinä Markku ajaa vanhalla kuplallaan rocksankareita – Miettinen ja edesmennyt Rumban päätoimittaja Rami Kuusinen – kohti rockfestareita Virroilla. Ja mikä olikaan vuosi? 1980? Ja tuntuu kuin se olisi ollut eilen…

Kulttuurikesän jälkeen tein itselleni yhden lupauksen: aion jatkaa kulttuurisyksyyn. Politiikka ei ole koko elämä.