KIRJOITUKSIANI

Kun pankit kaatuvat

Lamasta puhumisen ongelma on, että lamapuheet ruokkivat lamaa. Siksi vastuulliselta poliitikolta odotetaan enemmän ”kyllä me pärjäämme” -tyylistä puhetta. Kun Yhdysvalloissa, Islannissa, Belgiassa ja Saksassa jotkut asuntoluottoja myöntäneet pankit pysyvät pystyssä vain valtion tukipaketein, on tilanne kuitenkin hälyttävä. Elämme globaalissa taloudessa, ja ennen pitkää aallot lyövät myös täällä Suomessa. Miten tulevaan turbulenssiin pitää varautua?
Yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta ryhmistä, joihin taloudellinen taantuma iskee voimakkaimmin. Heihin kuuluvat esimerkiksi työttömiksi jäävät, rakennemuutospaikkakuntien asukkaat, ensimmäistä työpaikkaansa etsivät, vaikeuksiin joutuneet pienyrittäjät… 90-luvun alun lamasta näimme, että erityisen hidasta oli jaloilleen pääsy monella luottotietonsa menettäneellä. Ehkä opimme siitä jotakin?

Valtio ja kunnat voivat tasoittaa lamaa lisäämällä julkisia investointeja. Metro, ratojen rakentaminen ja kunnostaminen, julkinen rakentaminen, yhteiskunnan tukema asuntotuotanto ja tiehankkeet ovat esimerkkejä siitä, mihin nyt pitäisi valtion ja kuntien puolella investoida. Rakennuskustannukset ovat tulossa nopeasti alaspäin, kun uusia työmaita aloitetaan yksityispuolella vähemmän. Julkinen rakentaminen on kohta edullisempaa.

Yksityisissä kansalaisissa on niitä, joiden pitää taloudellisesti epävarmoina aikoina jarrutella, ja niitä, joiden pitäisi painaa kaasua. Jarrua pitäisi painaa niiden, joilla on riskinä työpaikan menetys, kahden asunnon loukkuun joutuminen tai ylisuuret luottokustannukset, kun korot saattavat nousta. Eli järki käteen menopuolella. Kaasua pitäisi painaa niiden, joilla on säästöjä ja jotka ovat miettineet investointeja – esimerkiksi talon tai kesämökin rakentamista. Nyt on otollinen aika ryhtyä tuumasta toimeen, jos rahoitus on kunnossa.

Suomessa yleiseen taloudelliseen epävarmuuteen yhdistyy monilla savupiippupaikkakunnilla ilmoitukset tuotantolaitosten lakkauksista, ja maatalouden piirissä lisääntyvä epävarmuus kannattavuudesta. Nämä lisäävät muuttoliikettä maan sisällä. Muuttotappioalueilla asuntojen ja kiinteistöjen hinnat ovat laskusuunnassa, ja joskus voi käydä niinkuin Yhdysvalloissa, että lainan määrä on suurempi kuin sen vakuudeksi annetun asunnon. Myymällä ei saa maksettua lainojaan takaisin.

Nuoret eivät ole niin innokkaita ammatillisia järjestäytyjiä ja työttömyyskassojen jäseniä kuin vanhempi sukupolvi. Ei ole kuitenkaan yhtään huono idea kuulua oman alansa ammattijärjestöön ja työttömyyskassaan. Pahoina päivinä voi kiittää itseään sellaisesta ratkaisusta.
Eli nyt kannattaa toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan.

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto