Uusi tasavallan presidentti astuu virkaansa tänään, maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Toivotan Sauli Niinistölle voimia ja menestystä, ja kiitän häntä reilusta vaalikamppailusta. Tehtävänsä jättävää Tarja Halosta kiitän pitkästä, hyvästä yhteistyöstä.

Olen viime viikot mielessäni etsinyt suomen kielestä sanaa, joka olisi suurempi kuin kiitos. Sen sanan haluaisin sanoa kaikille äänestäjille, vaalityössä mukana olleille ja kampanjaa tukeneille. Teidän työstänne ja tuestanne syntyi kokoaan suurempi kampanja. Se oli sydänten kampanja.

Keittiönpöytämme lainehtii kirjeistä, korteista, itse kudotuista villasukista ja pipoista, pienistä hauskoista lahjoista, lasten piirustuksista… Antoniota ja minua on muistettu vaalien aikana ja niiden jälkeen monin eri tavoin. Kiitos.

Viime keväästä alkoi yhteinen matka, joka päättyi presidentinvaalien toisen kierroksen kuumiin tunnelmiin. Sen matkan varrella tuli näkyväksi toisenlainen Suomi – keskusteleva, avoin, pohdiskeleva, ihmisarvoa kunnioittava, kansainvälinen Suomi. Minne tahansa vaalikiertue pysähtyikin, tilaisuuksissa puhuttiin avoimesti ja suoraan, kohdattiin erilaisia ihmisiä, rakennettiin siltoja, solmittiin uudenlaisia ystävyyksiä ja kumppanuuksia. ”Kiitos, että saimme Suomen takaisin”, oli monessa paikassa kuultu lause. Se on suuri lause.

Usein sanotaan, että nuoria eivät kiinnosta politiikka ja yhteiskunnalliset asiat. Olisittepa jokainen saaneet olla paikalla Imatran Nesteellä myöhään sunnuntai-iltana 29.1. Presidentinvaalien toisen kierroksen myöhäisin vaalitilaisuus alkoi 22.30, ja huoltoasema oli tupaten täynnä. Nesteen pihalla odottivat nuoret suuren banderollin kanssa. Koko tilaisuus oli pantu pystyyn facebookissa joitakin tunteja aikaisemmin. Sosiaalinen media näytti voimansa.

Mistä sitten puhuttiin? Suomen ilmapiiristä. Nuorten tulevaisuudesta. Syrjinnästä ja kiusaamisesta. Siitä, ovatko vanhemmat kiinnostuneita nuorten asioista vai eivät. ”Te ette välitä meistä”, sanoi nuori imatralaistyttö. ”Kyllähän me välitetään”, vastasivat aikuiset. Keskustelu lensi kipinöinä.

Sama keskustelu kipinöi kaikkialla. Kemin lentoasemalla odotti lukiolaistyttö pyörätuolissa. Häntä mietitytti, onko Suomi sellainen maa, jossa pyörätuolissa olevan tytön kannattaa käydä lukio loppuun ja pyrkiä opiskelemaan oikeustiedettä. Pystyykö hän liikkumaan pyörätuolilla yliopistolla? Saako hän töitä valmistuttuaan? Vai ovatko ennakkoluulot vielä liian suuret?

Myös Vaasan Revell-keskuksessa puhuttiin syrjinnästä. Keski-ikäinen mies veti minut sivuun, hän kertoi itsekin kärsineensä työpaikkakiusaamisesta. ”Työkaverit panivat bensaan kastetun trasselin haalarini taskuun ja heittivät tulitikun perään. Vähän siinä haalari suli ihoon kiinni. Minut yritettiin polttaa.” Suomi 2012.

Mäntsälän Ruustinnan kammarissa, kirkon kupeella, oli tiivis tunnelma. Eturivissä istui rouva perussuomalaisten pinssi rinnassaan. Hän oli liikuttunut. ”Kun puhutaan syrjimisestä, ajattelen omaa tilannettani. Olen edustanut puoluetta, jota on pidetty paitsiossa – meitä on täällä aina tölvitty. Suomi on maa, jossa ei maaseudulla uskalla ajatella toisin.”

Tapaninpäivän iltana Enontekiöllä, Hotelli Hettassa, istuivat saamelaiset, saamelaisstatuksen haluavat ja suomalaiset puhumassa keskinäisistä jännitteistään, ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnista ja Enontekiön tulevaisuudesta. Kun keskustelu muutaman tunnin jälkeen pääsi siihen, mitkä tavoitteet kaikkia yhdistävät, tuntui siltä, että paikkakunnan sisäinen voima oli löytymässä.

Viimeinen kampanjatilaisuutemme oli Elimäen Kuplapajalla, tulimme sinne suoraan Kouvolan raveista. Äänentoistolaitteet tilaisuuteen lainannut maanviljelijä sanoi: ”Kerro siellä Helsingin Tavastialla, että ihmisiä täälläkin ollaan. Kun välillä tuntuu siltä, että kaupunki ja maaseutu olisivat toistensa vihollisia.” Vein Tavastialle terveiset. Sieltä lähetettiin Elimäelle raikuvat aplodit.

Monet kokevat, että Suomi on menestystarina, johon he eivät mahdu mukaan. Suomelle tehdään tulevaisuutta, joka on kyllä uusi ja uljas, mutta johon ei tahdo löytyä tavallisen suomalaisen mentävää rakoa. Elimme metsästä, kunnes metsäteollisuusjätit alkoivat vähentää väkeä ja sulkea tuotantolaitoksia. Nokian piti pelastaa meidät, kunnes elektroniikkateollisuuden kokoonpanohallit suljettiin. Kaivosteollisuudesta piti tulla uusi sampo, mutta se saastuttikin lähivetensä.

Koululaitoksemme johtaa maailmalla PISA-tutkimuksia, mutta se ei tuntunut lohduttavan paikallisia nuoria Äänekosken Citymarketin tuulikaapissa, kun paikkakunnilla oltiin toipumassa rajusta nuorten välisestä väkivallasta. Nuorten pahoinvointi ja epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Monien mielestä juopa virallisen ja todellisen Suomen välillä on vain kasvamassa. Virallinen Suomi voi hyvin – todellinen Suomi ei.

Suomalaisen työn liitto teki viime syksynä tutkimuksen kansallisista arvoistamme. Tutkimus vahvistaa näkemystä, että monet kokevat omien arvojensa ja yhteiskunnassa vallalla olevien arvojen etääntyneen toisistaan. Yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ei enää tunnisteta omiksi. Meillä on valmius edistää yhteistä hyvää, toimia heikompien auttamiseksi ja tehdä talkootyötä – mutta näemme ympärillämme itsekkyyden ja oman edun tavoittelun yhteiskunnan. Suomi käy puoliteholla tämän ristiriidan vuoksi.

Vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassa koetaan hyvin rajallisiksi. Iisalmesta lähetettiin terveisiä: ”Me olemme tämän yhteiskunnan omistajia, mutta kun haluamme asioida yhteiskunnan kanssa, kumarrumme pienelle lasiluukulle, joka lyödään edestämme kiinni tai soitamme jonnekin puhelinavaruuteen, jossa meidät jätetään roikkumaan linjoille ikuisiksi ajoiksi. Vanhuksille sanotaan, että asiointi on nyt kokonaan siirtynyt internetiin. Eikö kansalaista voisi kohdella yhtään paremmin?”

Kokoaan suurempi Suomi syntyy kohtaamisista, keskustelusta, kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kasvattamisesta, todellisiin ongelmiin tarttumisesta. Minulle jäi tunne, että presidentinvaalit olivat askel kohti tätä uutta Suomea.

Oma työni eduskunnassa jatkuu. Jatkan myös tehtävääni ulkoministerin erityisedustajana Afrikan sarven rauhankysymyksissä. YK:n turvaneuvosto pitää avoimen Somalia-keskustelun ensi maanantaina, ja käytän siellä Suomen puheenvuoron.

Yksityisten aktiivien ”Ihmeidentekijät”-verkosto keräsi yhteen erilaisia osaajia ja teki monet kampanjan aikaiset tapahtumat ja tempaukset mahdolliseksi. Myös Ihmeidentekijät kertoivat jatkavansa toimintaansa. Heidän tavoitteenaan on kerätä konkreettisten hankkeiden kautta yhteen erilaisia suomalaisia – rakentaa siltoja niiden kuilujen ylitse. Ihmeidentekijät ottavat myös uusia ideoita vastaan.

Lämmin kiitos kaikille. Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään.

– Pekka Haavisto

PS. Yhteydenpito jatkuu taas facebookissa ja twitterissä – pienen luovan tauon jälkeen. Tässä vielä yhteystietoja kaikille, jotka haluavat olla mukana myös jatkossa:

Facebook:
http://www.facebook.com/#!/pages/Pekka-Haavisto/28729512139

Twitter:
http://twitter.com/#!/Haavisto

Ihmeidentekijät:
http://www.facebook.com/ihmeidentekijat

Nettisivut:
http://www.pekkahaavisto.fi/

Sähköposti:
haavisto@fin.la, linnainmäki@fin.la (eduskunta-avustaja Joel Linnainmäki)