EU on Israelin suurin kauppakumppani ja suurin kehitysavun antaja palestiinalaisalueille, mutta EU:n poliittinen rooli Lähi-idän rauhanprosessin avittamisessa on viime vuosina ollut vaatimaton. Näin ei pitäisi olla.
USA:n presidentti Obaman hallinto ja ennen kaikkea ulkoministeri Hillary Clinton on sukkuloinut paljon alueella. Clintonin perjantainen puhe Brookings-instituutissa oli kiinnostava – mukana tilaisuudessa olivat Israelin puolustusministeri Ehud Barak ja palestiinalaishallinnon pääministeri Salam Fayyad. USA pyrkii nyt edistämään palestiinalaisvaltion syntyä siten, että ratkaisu saataisiin aikaan rajoista, turvallisuudesta, Jerusalemin asemasta, pakolaisista ja israelilaisten siirtokunnista.
Puheessaan Clinton korosti, että palestiinalaishallinnon on voitava sanoa kansalaisilleen, että miehitys on päättynyt, ja Israelin voitava taata kansalaisilleen turvalliset rajat. Clinton korosti, että USA ei hyväksy siirtokuntien laajentumista, jota viime aikoinakin on tapahtunut.
Eurooppalaisessa keskustelussa rauhanprosessia on pyrkinyt vauhdittamaan mm. European Eminent Person’s Group, joka kokoontui Lontoossa 11.-12.11. Suomesta oli mukana entinen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja (blogimerkintä 16.11.2010). Mukana ryhmässä on mm. EU:n entinen ulkosuhdekomissaari Chris Patten, joka kesällä kirjoitti selväsanaisen artikkelin Guardian-lehdessä.
Oma näkemykseni tarpeesta käydä keskustelua myös Gazaa hallinnoivan Hamasin kanssa on sama kuin Pattenilla: ehtoihin on sisällyttävä mm. tulitauko, rauhanneuvottelujen tuloksen alistaminen kansanäänestykseen, kansanäänestyksen tuloksen hyväksyminen sekä Gilad Shalitin vapauttaminen. On välttämätöntä aloittaa aito keskustelu myös Hamasin edustajien kanssa.
Palestiinan avoin kysymys vaikeuttaa lännen vuoropuhelua koko islamilaisen maailman kanssa. Olisi paljon helpompaa käsitellä Afganistanin, Pakistanin, Iranin, Irakin, Syyrian, Somalian tai Sudanin kysymyksiä tilanteessa, jossa palestiinalaisten oikeus omaan valtioonsa ja Israelin rajojen turvallisuus olisi ratkaistu.
Lähi-itä nousee entistä enemmän esille myös suomalaisessa politiikassa, jos vuoden 2011 aikana lähetämme suomalaisia rauhanturvaajia taas Libanonin UNIFIL-operaatioon. Tilanne Libanonissa voi entisestään kuumeta, kun Hariri-tuomioistuimen odotetaan nostavan ensimmäiset syyteensä vuonna 2005 tapahtuneesta entisen pääministerin Rafik Haririn murhasta.
Suomi voi osallistua aktiivisemmin Lähi-idän rauhanprosessin tukemiseen. Rauhanvälityksen tukeminen ja alueella toimiviin rauhanturvaoperaatioihin osallistuminen sopii hyvin Suomen ulkopoliittisiin tavoitteisiin.