Vihreä eduskuntaryhmä jätti tällä viikolla eduskunnalle keskustelualoitteen kaivoslain uudistamisesta. Huoli siitä, että kaivostoiminta pilaa elinympäristöämme, on kasvanut.
Olemme houkutelleet kansainvälisiä yhtiöitä hyödyntämään maaperämme mineraalivaroja. Louhinnan määrä onkin lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Yritystoimintaa ei voi kuitenkaan harjoittaa ilman ympäristövastuuta. Talvivaaran tarinan tiedämme. Myös Nivalan kaivoksen ympäristövahingot jäivät kanadalaisen yhtiön jäljiltä veronmaksajien maksettavaksi. Valtion ja veronmaksajien riskit kasvavat, jos emme pysty parantamaan kaivosten valvontaa ja kaivoslainsäädäntöä.
Kaivoslainsäädännön kehittämisen tarve johtuu myös siitä, että yhteiskuntamme tarvitsee tulevaisuudessakin mineraaleja, mutta niiden tuottaminen ei voi tapahtua vain kaivosyhtiöiden ehdoilla.
Viime aikoina kansalaisten lisäksi myös kunnat ja muut yritykset ovat olleet aktiivisia kaivosasioissa: maankäyttöä on suunniteltava, ja esimerkiksi Pohjois-Suomen turismin kehitysnäkymät vaarantuvat, jos malminetsintä ja kaivostoiminta on villiä.
Miksi kaivoslakia on uudistettava juuri nyt? Euroopan Unionin ja Kanadan välille solmittu vapaakauppasopimus CETA astuu voimaan, kun kaikki EU-maat ovat sen hyväksyneet. Sopimukseen sisältyy investointisuoja. On vaarana, että jos kaivoslain uudistus jätetään aikaan, jolloin CETA-sopimus on voimassa, kaivoslain välttämättömät uuditukset ovat silloin vaikeampia.
Eduskunta ja sen ulkoasiainvaliokunta on yksimielisesti kiinnittänyt huomiota kaivoslain muutostarpeisiin CETA-sopimusta käsiteltäessä. Pelkkä uhka siitä, että joku yrittäjä hakee miljoonakorvauksia investointiensa vaarantamisesta, voi estää lainsäätäjää toimimasta vapaasti.
Vihreiden näkökulmasta kaivoslain uudistuksessa on viisi avainkohtaa:
1. Kerätään louhintaveroa. Kaivoslain lähtökohdan tulee olla, että uusiutumattomat luonnonvarat kuuluvat yhteiskunnalle. Kaivosyhtiöt voivat hyödyntää lupaehtojen täyttyessä mineraalivarantoja. Yrityksiltä pitää kerätä mineraalivarantojen käytöstä korvaus louhintaverolla, joka olisi suuruudeltaan 40 senttiä kaivettua ainestonnia kohden. Tällaista veroa ei voisi verosuunnittelulla kiertää ja se ohjaisi aloittamaan kaivostoiminnan vain, jos mineraaliesiintymä on riittävän rikas. Louhintaverolla voisimme myös auttaa kaivoskuntien taloutta jakamalla tuotot valtion ja kunnan kesken.
2. Verrataan hyödyt ja haitat. Ympäristö ja muut elinkeinot on otettava paremmin huomioon kaivosluvissa. Lupia kaivostoimintaan pitää myöntää vain, kun toiminnasta on enemmän hyötyä kuin haittaa koko yhteiskunnalle – mukaan lukien muut elinkeinot ja ympäristö. Esimerkiksi vesilaissa on tällainen intressivertailu. Matkailuala voi kärsiä merkittävästi kaivostoiminnasta. Vihreät haluaisi antaa kunnille oikeuden kieltää malminetsintä ja kaivostoiminta alueellaan perustellusta syystä. Saamelaisten oikeus kulttuuriinsa ja elinkeinoihinsa on turvattava.
3. Lisätään ympäristöhallinnon voimavaroja. Parhaatkaan lait eivät takaa kaivosten kestävää toimintaa, jos valvonta ei ole kunnossa. Viime vuosien ympäristöhallinnon heikennykset ovat rapauttaneet ympäristövalvontaa. Hallituksen kaavailuissa maakuntauudistus heikentäisi ympäristöhallintoa entisestään.
4. Perustetaan kaivosrahasto. Yritysten vastuu kaivosten sulkemisesta on oltava kattava. Tämän varmistamiseksi Suomeen on perustettava kaivosrahasto, jonka varat kerätään kaivosyhtiöiltä. Rahasto takaisi kaivosten asianmukaisen sulkemisen, ympäristön puhdistamisen ja kaivosalueen ennallistamisen. Tähän asti nämä kulut ovat liian usein kaatuneet veronmaksajien niskaan.
5. Kielletään malminetsintä luonnonsuojelualueilla. Kaivoksia ei saa nykyäänkään perustaa luonnonsuojelualueelle, joten niillä ei ole järkeä sallia myöskään malminetsintää. Malminetsintä myös vaarantaa suojelualueiden luontoa. Kaivoksia ei myöskään pidä saada perustaa niin lähelle luonnonsuojelualuetta tai kansallispuistoa, että toiminnasta on ympäristöhaittaa.