Presidentti Ahtisaaren Nobelin rauhanpalkintoa on odotettu. Jopa niin pitkään, että välillä tuntui silti, että perinteistä rauhantyötä ja rauhanneuvottelujen vetämistä ei Norjan Nobel-komiteassa olisi osattu arvostaa. Toisaalta on ollut hyvä, että Nobelin palkinnon jakajat ovat tunnustaneet viime vuosina rauhantyöksi myös globaalin ympäristön puolesta tehdyn työn ja kansalaisjärjestötoiminnan.
Ahtisaari sai tunnustuksensa ennen kaikkea Acehin ja Namibian saavutuksistaan. Mutta hänen pitkään elämäntyöhönsä mahtuu monenlaisia rauhanponnisteluja. Kun presidentit Jeltsin ja Clinton tapasivat Helsingissä, oli siinäkin Ahtisaarella tärkeä rooli. Hän oli mukana myös Balkanin ratkaisujen aikaansaamisessa.
Yhden asian voi meistä jokainen presidentti Martti Ahtisaarelta oppia: se on hänen pitkäjänteisyytensä. Hän ei unohda asioita silloinkaan, kun ne eivät ole ykkösuutisia tai ”pop”-aiheita maailmalla, vaan puurtaa sinnikkäästi kulisseissakin. Joskus on vastatuulta ja vaikeuksia, mutta juuri tuo pitkäjänteisyys on tuottanut tuloksia.
Suomi voi olla iloinen Ahtisaaren palkinnosta. Mutta se on ennen kaikkea palkinto henkilölle, joka on omistautunut rauhantyölle. Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaaari on jatkanut vapaaehtoista työtään rauhanhankkeissa. Hän ansaitsee hatunnoston.