12.12.2014 Turussa on vietetty ekumeenista joulua vuodesta 1994 alkaen. Neljän kirkkokunnan johtajat vetoavat maailman rauhan puolesta. Ohjelma Turun tuomiokirkosta lähetetään jouluaattona ennen joulurauhan julistusta.

Sain olla tänä vuonna humanitaarisen viestin tuojana tuohon tilaisuuteen. Samalla pyydettiin luovuttamaan joku itselle tärkeä, muistorikas esine Turun kaupungin kokoelmiin.

Muistoesineeni on pieni, metallinen matkaikoni Venäjältä. 1980-luvun puolivälissä Neuvostoliitto oli murroksessa. Mihail Gorbatshov nousi keväällä 1985 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johtoon. Kaikkialla puhuttiin uudistuksista. Ilmassa oli jännityksen ja odotuksen ilmapiiri.

Neuvostoliitto tuotti silloin kansainväliseen kulutukseen kolme tärkeää sanaa: perestroika, glasnost, uskorenije. Uudelleenrakentaminen, avoimuus, nopeuttaminen. Maailma pidätti henkeään.

Tapasin kesällä 1986 ympäristöaktiiveja Leningradin luontotalolla (Dom Prirodi). Se oli vanha suomalainen kirkko Suuri Tallikatu kahdeksassa. Sivuhuoneessa oli aloittanut toimintansa inkeriläinen seurakunta pastori Arvo Survon johdolla.

Mikä oli ollut näkymätöntä, muuttui näkyväksi: ympäristöliike, ihmisoikeusryhmät, maanalaiset samizdat-julkaisut, sotilaiden äidit, Stalinin vainojen uhrit, uskonnolliset ryhmät. Viranomaisia varottiin, mutta rajoja kokeiltiin.

Kuuntelin tarinoita. Ihmisiä vallan labyrinteissä. Pidätyksiä. Ihmisoikeusloukkauksia. Epätoivoisia yrityksiä paeta länteen. Oikeudenkäyntejä. Vankiloita. Mielisairaaloita. Ja niiden nimiä, jotka eivät jaksaneet.

Yhden keskustelun päätteeksi sain käteeni pienen, metallisen ikonin: ”Tämä on kiertänyt mukanani sairaaloissa, mielisairaaloissa ja vankiloissa. Olen puristanut sitä kourassani silloin, kun kaikki tiet ovat nousseet pystyyn. Siitä olen saanut voimaa. – Tämä on tehnyt tehtävänsä. Nyt se on Sinun.”

Paluumatkalla istuin Repin-junassa matkaikoni kourassani. Vereni kiersi nopeammin. Olin ollut todistamassa yhtä uutta vaihetta Venäjän historiassa.

Nyt on aika antaa nimettömän keskustelukumppanin lahja eteenpäin. Tuokoon se Turun Brinkkalan talon suojissa voimaa ja uskoa kaikille niille, jotka historian myllerrysten keskellä tuntevat pelkoa, ahdistusta tai epätoivoa.

Ekumeniavitriini sijaitsee Brinkkalan talon toisen kerroksen aulassa ja on nähtävissä gallerioiden aukioloaikoina:

http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=18702&culture=fi-FI&contentlan=1

PS. Kun asiat menevät ”päin prinkkalaa”, minne ne oikeastaan menevät? Yhden selityksen mukaan sotaväkiosastoa äkseerattiin Turussa Brinkkalan talon edustalla. Kun sotilailla tahtoi mennä vasen ja oikea sekaisin, oli helpompi komentaa: ”päin kirkkoa!” tai ”päin Prinkkalaa!”.