KIRJOITUKSIANI

Pari vaalihavaintoa

Kunnallisvaaleissa oli vihreillä mukava myötätuuli. Itseäni lämmitti ennenkaikkea Helsingin tulos: paluu kaupungin toiseksi suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi oli vihreille tärkeä etappi. Ja uuden valtuustoryhmän kokoonpano näyttää aivan mainiolta.

Perussuomalaisten edetessä kannattaa kiinnittää huomiota myös toiseen asiaan: vihreiden somalitaustainen valtuutettu Zahra Abdulla teki loistavan tuloksen, ja uskon että seuraavissa eduskuntavaaleissa näemme maahanmuuttajataustaisten kansanedustajien tulon eduskuntaan. Tsemppiä, Zahra ja muut!
Tavastia-klubilla Helsingissä sunnuntai-iltana oli vihreiden vaalivalvojaisissa kiva tunnelma. Paljon nuorta väkeä, monilla nuorilla ehdokkailla hyvä kunnallisvaalitulos. Ville Ylikahrin ja Emma Karin tapaisten valtuutettujen nousu kannattaa noteerata. Ja tietysti se vihreille mukava tosiasia, että Osmo Soininvaara nappasi valtakunnan äänikuninkaan tittelin Timo Soinin nenän edestä. Hyvin tehty, Ode!
Kun en itse tällä kertaa ollut ehdokkaana, kävin vaalien alla vihreiden tilaisuuksissa eri paikkakunnilla. Esimerkiksi Orimattilassa oli aivan rautainen meno, ja se poikikin kaikkien aikojen ensimmäisen vihreän valtuustopaikan Orimattilaan. Onnea Marko Suomi ja muut!
Valtakunnallisesti SDP:n ja Keskustan vaikeudet tuovat politiikkaan turbulenssia. Oppositio ei ole vielä saanut isoa hihnaa vetämään, ja se näkyy myös SDP:n hajanaisessa oppositiopolitiikassa. Erkki Tuomiojalla voisi olla kapitalismin kriisiin enemmän sanottavaa kuin Jutta Urpilaisella.
Keskustapuolue joutuu miettimään, millä eväillä se lähtee seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kepun nousu kaupunkeihin ei ole oikein onnistunut, mutta nyt alkaa maaseutukin pettää, esimerkiksi perussuomalaisten suuntaan. Hallituksessa tulee enemmän turbulenssia, kun keskusta lähtee nostamaan profiiliaan kohti vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Odotettavissa on siis lisää vuotoksia, kollajoita, turvetta ja ideaparkkeja. – Vihreitä tarvitaan!

Kategoriat

Follow us

Copyright ©Pekka Haavisto