Miksi suomalaiset ovat hyviä rauhanvälittäjiä? Oma historiamme on raskas. Vuoden 1918 sisällissota on yksi Euroopan raadollisimmista. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen marraskuussa 1939 ja siitä seurannut puolustustaistelu hitsasi kansan yhteen. Kylmän sodan aikana jouduimme tasapainoilemaan idän ja lännen välissä – Kekkosen vetämä ETYK-kokous aloitti prosessin, joka lopulta päätyi Euroopan kahtiajaon murenemiseen. Meillä on kova oppi selkärangassamme.
Maailmalla arvostetaan myös suomalaisten sisäänrakennettua tasa-arvoisuutta. Puhumme samalla tavalla niin herroille kuin sorretuille, kohtelemme tasa-arvoisesti miehiä ja naisia. Näin ei monissa maissa ole. Tasa-arvoinen ihmiskäsityksemme on luontainen vahvuutemme.
Maailmalla on monia konflikteja, jotka sysäävät siviilejä pakolaisuuteen, luovat turvattomuutta ja kärsimystä. Vaikka kansainväliset sopimukset pyrkivät suojaamaan siviilejä konflikteissa, todellisuus on toisenlainen: usein suurimpina kärsijöinä ovat naiset ja lapset.
Rauha on kaikkialla kehityksen ensimmäinen edellytys. Suomi on hakenut YK:n turvaneuvoston jäsenyyttä vuosille 2013-2014 – silloin olemme myös siinä ytimessä, jossa maailman konflikteja ratkotaan.
Turkki on viime vuosina nostanut voimakkaasti profiiliaan sovittelun osaavana maana, joka tarjoutuu myös isäntämaaksi erilaisille neuvotteluille. Euroopassa on muitakin hyviä esimerkkejä – vaikkapa Sveitsi ja Norja.
Suomen pitäisi aktiivisemmin tarjota apuaan konfliktinratkaisuun maailmalla. Meidän on koulutettava uusia neuvottelijoita ja rauhanprosessien asiantuntijoita. Meidän on tarjottava aktiivisemmin apuamme sinne, missä hyvää sovittelutaitoa tarvitaan. Idän ja lännen kilpavarustelun aikaan Suomi tunnettiin rauhantahdostaan Euroopassa. Tänä päivänä rauhantyön sarkana on koko maailma.
– Pekka Haavisto