Sain eilen illalla sähköpostiini viestin, jonka otsikko oli ”Uupunut hoitaja.” Viesti pysäytti – ja järkyttikin. Se kertoo konkreettisesti, miten syvissä ongelmissa hoitoalalla nyt ollaan, vaikka henkilökunta tekee parhaansa ja yrittää kaikkensa. Viestin johtopäätöksiin on helppo yhtyä.

Lähettäjän luvalla julkaisen saamani sähköpostin tässä kokonaisuudessaan. Siihen ei ole mitään lisättävää:

”Olen aina ollut kunnianhimoinen. Halusin tehdä kaiken täydellisesti ja asiakkaiden parhaaksi. Olin se mielenterveystoimiston sairaanhoitaja, joka aina jaksoi ja joka aina jousti. Sanoin, kyllä hoidan ja kyllä voin tehdä tämän. Halusin jaksaa ja jaksoinkin. Tiettyyn pisteeseeen asti. Tein omat työni ja kilttinä hoitajana otin ylimääräisiä töitä. Kyllä, voin hoitaa. Tuttu sanonta. En vain missään tilanteessa osannut sanoa ei. Työt kuormittuivat, ajat täyttyivät. ”

”Jossain vaiheessa menetin hallinnnan omaan kalenteriin. Huomasin, että en enää voinut hallita omaa työtäni. Yritin tehdä parhaani asiakkaiden vuoksi, annoin aikoja ruokatunneille ja jätin omat tauot pois. Ajattelin, on oltava hyvä hoitaja. On oltava vahva ja pärjättävä. Asiakkaita tuli tunti tunnilta. Vain muutama hetki asiakkaan jälkeen oli aikaa kirjaamiseen. Seuraava asiakas oli jo odottamassa; kaksi minuuttia aikaa käydä vessassa. Se kiireisinä päivinä oli ainoa tauko, jonka sain. Painetta tuli ulkopuolelta, mm. sosiaalitoimisto ja terveyskeskus laittoivat viestiä; kiireellinen asiakas ja tarvitsee heti ajan. Tunnollisena hoitajana annoin ajan heti, vaikka se vaati joustamista. Koska olin se, joka ei halua jättää ihmistä ilman apua. Kuuntelen ja yritän auttaa jokaista asiakasta niin hyvin kuin voin. Istun ja olen läsnä, olen empaattinen. En siksi, että pitäisi olla, vaan siksi, että rakastan työtäni ja haluan auttaa jokaista asiakasta niin hyvin kuin vain voin. Jossain vaiheessa vain kuormitus oli liikaa. Olin koulutuspäivien jälkeen kotona viikonloppuna, jolloin romahdin. Seuraavana arkipäivänä menin työterveyshuoltoon miehen pakoittamana, koska en itse ymmärtänyt tilaani.”

”Työterveyshoitajan luona romahdin. Itkin. Tärisin. En tiennyt, miksi reagoin niin. Hoitaja kirjoitti muutaman päivän sairaslomaa ja sain lääkäriajan. Unirytmi oli sekaisin, olin ahdistunut ja itkuinen. Lääkärikäynnin jälkeen sairasloma jatkui. Ja sairasloma on nyt jatkunut lähes vuoden verran.”

”Sairaslomalla olen joutunut miettimään omaa hoitajan työtäni, sitä mitä jaksan. Tunnolliset ja kiltit hoitajat uupuvat nykypaineiden alla. Työtä ei voi tehdä eettisesti riittävän hyvin. Ei ole resursseja. Se tuo todella ison ristiriidan tunnollisten hoitajien mieleen ja aiheuttaa uupumusta.”

”Sairaslomani on jatkunut nyt lähes vuoden. Toivon, että voin palata töihin, mutta se, että koko ajan kiristetään resursseja, saattaaa tehdä työni paluusta mahdotonta. Tiedän, että moni työkaverini on myös nyt sairaslomalla uupumuksen vuoksi.”

”Ei näin voi jatkua. Terveydenhuollon ihmiset tekevät kaikkensa auttaakseen ihmisiä, mutta kukaan ei jaksa tätä resurssien vähyyttä.”